Väliaikaiset lakimuutokset saavat jatkoa 30.9.2021 asti

Eduskunta on hyväksynyt lakimuutokset, joiden myötä työttömyysturvan suojaosan korotus, liikkuvuusavustuksen ehtojen kevennys sekä yrittäjien oikeus työmarkkinatukeen yritystoiminnan ajalta saavat jatkoa syyskuun loppuun asti.   Suojaosa 500 euroa kuukaudessa Lakimuutoksen myötä suojaosa on 500 euroa kuukaudessa silloin, kun ansiopäivärahan hakujakso alkaa viimeistään 30.9.2021. Suojaosa on siis 300 euroa 1.10.2021 ja sen jälkeen alkavien hakujaksojen kohdalla. Suojaosalla … Continued

Työttömyyskassa Aarian ensimmäinen edustajiston kokous

Työttömyyskassa Aarian ensimmäinen edustajiston kokous pidettiin etäyhteydellä torstaina 20.5.2021. Työttömyyskassan 50-henkinen edustajisto vahvisti 1.1.2021 Työttömyyskassa Aarian muodostaneiden JATTK-työttömyyskassan, Julkis- ja yksityisalojen työttömyyskassan ja Työttömyyskassa Statian tilinpäätökset vuodelta 2020. Lisäksi edustajisto valitsi kassalle hallituksen seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Marko Jalkanen valtionhallinnon asiamiespiiristä. Lisätietoja asiasta antaa assistentti Nina Karjalainen, nina.karjalainen@aariakassa.fi

Hallitus esittää väliaikaisille lakimuutoksille jatkoa 30.9.2021 asti

Hallitus esittää jatkoa väliaikaisille lakimuutoksille, jotka koskevat työttömyysturvan suojaosaa, liikkuvuusavustuksen työmatkaedellytystä ja yrittäjien oikeutta työmarkkinatukeen koronapandemiatilanteessa. Hallitus on esittänyt muutoksia jatkettavaksi 30.9.2021 asti. Annettua esitystä ei kuitenkaan ole vielä vahvistettu laiksi.   Suojaosa 500 euroa kuukaudessa Aiemman lakimuutoksen myötä korotetun suojaosan suuruus on 500 euroa kuukauden hakujaksolla ja 465 euroa neljän viikon hakujaksolla 30.6.2021 asti. … Continued

Aarian edustajistokokous 20.5.2021

Työttömyyskassa Aarian vuoden 2021 varsinainen edustajistokokous järjestetään torstaina 20.5.2021 koronatilanteesta johtuen etäkokouksena. Kassan asiamiespiirit ovat valinneet kokousedustajat kassan hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti 20.4.2021 mennessä. Edustajat ova saaneet kokousmateriaalin ja osallistumisohjeet. Kassan toimistolla on 10.5.–19.5.2021 nähtävillä seuraavat asiakirjat: JATTK-työttömyyskassan, Työttömyyskassa Statian ja JYTK työttömyyskassan tilinpäätökset, toimintakertomukset ja tilintarkastuskertomukset vuodelta 2020, sekä Työttömyyskassa Aarian säännöt. Jos olet … Continued

Tilaa sähköpostiisi uutisia työttömyysturvasta

Työttömyyskassa Aarian ensimmäinen uutiskirje on ilmestynyt! Tiedotamme uutiskirjeissämme ajankohtaisista työttömyysturvaan liittyvistä asioista ja työttömyyskassan palveluista. Uutiskirjeemme ilmestyy noin neljä kertaa vuodessa. Tarkoituksenamme on tarjota helposti ymmärrettävää tietoa alati muuttuvasta työttömyysturvasta sekä antaa hyödyllistä tietoa palveluistamme. Niinpä kokosimme ensimmäiseen uutiskirjeeseen ajankohtaisten asioiden lisäksi vinkkejä, joiden avulla voit asioida kanssamme helpommin ja joutuisammin. Olemme lähettäneet ensimmäisen uutiskirjeemme … Continued

Pääsiäisen arkipyhät vaikuttavat maksupäiviin ja aukioloaikoihin

Perjantai 2.4.2021 ja maanantai 5.4.2021 ovat arkipyhiä, joten ne eivät ole etuuden maksupäiviä. Kuukauden vaihteessa käsiteltyjen hakemusten maksupäivä saattaa siirtyä seuraaviin arkipäiviin pääsiäisen jälkeiselle viikolle. Arkipyhät vaikuttavat myös aukioloaikoihimme. Olemme suljettuna 2.– 5.4.2021. Voit käyttää sähköistä asiointipalveluamme eAsiointia silloinkin, kun emme ole tavoitettavissa. Voit katsoa eAsioinnista muun muassa maksuilmoitukset ja päätökset sekä lähettää sen kautta … Continued

Työllisyyden kuntakokeilut alkavat maaliskuussa

Työllisyyden kuntakokeiluiden käynnistyessä osa TE-toimistojen asiakkaista siirtyy kuntien asiakkaiksi. Kokeilun tarkoituksena on selvittää, voidaanko työnhakijoiden palveluita parantaa järjestämällä julkiset työvoima- ja yrityspalvelut (TE-palvelut) kuntien kautta. Kokeilun aikana työnhakijan kotikunta vastaa suuresta osasta TE-toimistolle kuuluvista tehtävistä. Työllisyyden kuntakokeilut käynnistyvät 1.3.2021 ja päättyvät 30.6.2023. Kokeiluun osallistuu yhteensä 25 kokeilualuetta ja 118 kuntaa. Ansiopäivärahan hakemiseen ei tule muutoksia, vaikka siirtyisit kunnan asiakkaaksi. Myös työnhakijaksi ilmoittautumisen … Continued

Ansiopäivärahan enimmäisaika kuluu jälleen 1.1.2021 alkaen 

Työttömyysturvalakiin tehtiin koronaviruspandemian seurauksena määräaikainen muutos, jonka mukaan enimmäismaksuaika ei kulunut. Muutos koski 16.3.2020 alkaen lomautettuja ja 1.7.2020 alkaen kaikkia ansiopäivärahan saajia. Muutos oli voimassa 31.12.2020 asti. Tämän väliaikaisen muutoksen vuoksi enimmäisajan laskurin tiedot eivät ole muuttuneet maksuilmoituksissa ja eAsioinnin tilannetiedoissa. Enimmäismaksuaika alkaa jälleen kulua 1.1.2021 alkaen. Näin ollen tammikuun alusta alkaen maksettujen ansiopäivärahojen lukumäärä … Continued

Voit jatkossa lähettää hakemuksen jo hakujakson viimeisenä päivänä

Olemme helpottaneet ansiopäivärahan hakemista siten, että voit jatkossa lähettää hakemuksen jo hakujakson viimeisenä päivänä. Esimerkiksi hakemuksen ajalta 1.–28.2.2021 voi lähettää jo 28.2.2021. Aiemmin hakemuksen on voinut lähettää vasta hakujakson päättymistä seuraavana päivänä. Huolehdithan, että myös hakujakson viimeisen päivän tiedot pitävät paikkansa. Esimerkiksi jos olet osa-aikatyössä, lähetäthän hakemuksen vasta sitten, kun tiedät, kuinka monta tuntia olit … Continued